WHAT A KISS MEANS

heinäkuu 9, 2009 at 6:12 pm (Yleistä höpinää)

WHAT A KISS MEANS

+Kiss on the stomach = ”I’m ready”
+Kiss on the Forehead = ”I hope we’re together forever”
+Kiss on the Ear = ”You’re my everything”
+Kiss on the Cheek = ”We’re friends”
+Kiss on the Hand = ”I adore you”
+Kiss on the Neck = ”we belong together”
+Kiss on the Shoulder = ”I want you”
+Kiss on the Lips = ”I love you”

What the gesture means…

+Holding Hands = ”we definitely love each other”
+Slap on the Butt = ”That’s mine”
+Holding on tight = ”I don’t want to let go”
+Looking into each other’s Eyes = ”I just plain love you”
+Playing with Hair = ”Tell me you love me”
+Arms around the Waist = ”I love you too much to let go”
+Laughing while Kissing = ”I am completely comfortable with you”
+picking someone up off their feet = ”that they love them fully and would do anything for them”

–Advice–

+ Dont ask for a kiss, take one
+If you were thinking about someone while reading this, you’re definitely in Love.

–Requirements–

+Post this again after reading!! Or you will have a bad year of Relationships. If you LIKE, LOVE, OR MISS someone right now and can’t get them out of your head then Re-post this within One Minute and Whoever you are missing will surprise you. Repost this as what a kiss means

Mainokset

kestolinkki Jätä kommentti

Sairaalasta päivystykseen

elokuu 25, 2008 at 10:37 pm (Häröilyä sinne ja tänne)

Periodihoito on nyt sitten loppu. Osa mua huokaisee helpotuksesta, nyt se on ohi. Toinen puoli on vähän haikea, sillä nyt sille osastolle ei ole palaamista, ellei nyt sitten tule hankittua nyyttiä tuohon kainaloon ja se näyttää aika epätodennäköiseltä (ja toiseksi en mä sen nyytin kera sinne halua). Sinänsä ajatus siitä että se ovi on nyt kiinni ei tunnu yhtään niin vaikealta kuin kuvittelin vielä kaksi vuotta sitten kun aloittelin tuota periodihoitoa et se tulee tuntumaan tässä vaiheessa. Ehkä se johtuu siitä et nyt on selkeästi sairaala kiintiö täynnä ja ihan heti sinne ei ole mitään hinkua päästäkkään. Terapia jatkuu ja samaten psyken luonna käynnit. Olo itsessään on kyllä paljon parempi ja pirteempi, toivottavasti se näkyy myös siinä miten jaksaa paahtaa koulussa, sillä sen kanssa olisi nyt loppurutistuksen paikka jotta saisi lakin keväällä päähänsä. Jo se olisi aika saada sekin projekti loppuun, mä lyön varmaan ennätyksen siinä kuinka pitkään lukiossa voi roikkua.

Juu yhdestä sairaalasta siis päästiin tänään ja huumori oli kyllä koetuksella kun pari tuntia sen jälkeen kun sieltä osastolta lähti joutui tilanteeseen jonka seurauksena olisi oikeastaan pitänyt mennä jo tänään päivystykseen, mutta kun en jaksanut niin meen sit huomenna näyttään näitä mustelmiani ja tuota selkää. Istuin bussissa kaikessa rauhassa matkalla keskustaan kun se iski varottamatta liinat kiinni kun toinen auto meinas tulla sivukadulta väkisin sen eteen, sillä seurauksella että meikä lensi siitä ekasta penkistä kuin ohjus melkein ikkunasta läpi. Onneksi tuli se etuosa vastaan ennen sitä ikkunaa. Kädet on kivasti mustelmilla ja selkä on aika jumissa siitä ilmalennosta. No huomenna näkee sit mitä se lekuri sanoo. Ei noille mustelmille mitään mahda mut toi selkä on eri juttu. Samaten se saa samalla tarkistaa ton mun niskan. Mä olen sen yhdessä fillarionnettomuudessa vetänyt ihan solmuun ja olis varmaan hyvä et sekin tarkistettaisiin et sinne ei sit kuitenkaan ole tullut mitään jumituksia. Edellisellä kerralla sinne lykättiin piikillä relaksanttia kun se ei meinannut laueta millään. Toivottavasti vastaavaa ei tartte uusia, se ei meinaan ollut mitään miellyttävää. No huomenna sen sitten näkee.

Eli kun matkan olis pitänyt olla sairaalasta kotiin niin mulla se oli kyllä sairaalasta sairaalaan, ongelma vaan vaihtu välissä. No kunhan noi mustelmat antaa nukkua niin asiat on ihan hyvin.

kestolinkki Jätä kommentti

Flunssan kourissa kärvistelyä

huhtikuu 5, 2008 at 2:07 am (Häröilyä sinne ja tänne, Yleistä höpinää)

Ollaan nyt sitten oltu vaihteeksi normaalilla tavalla sairaita ja vietetty viikko punkan pohjalla flunssan takia. Olo on ollut kohtalaisen karsee mut se on helpottanut ongelmia pään kanssa, niistä ei ole jaksanut oikeasti välittää kun on tuntunut siltä että henki ei kirjaimellisesti kulje. Äidin diagnoosi oli et olen saanut hihaani jostain influenssan mikä tarkoittaa sitä että ensi viikko menee vielä niistellessä. Rähmä, ei huvittaisi enää ollenkaan tämä tälläinen. No mutta ensi viikolla on periodi viikko ja katsotaan jos sieltä osastolta löytyisi edes yskänlääkettä sillä yskä on sitä luokkaa että välillä meinaa yskiä vatsalaukunkin sisällön pihalle. Ja se ei tunnu kivalta.

Sattui muuten huvittava juttu. Kävin laittamassa viikon lotot uusiksi ja sen viimekertaisen vinkunan jälkeen että olisi kiva voittaa lotossa oli yllätys kun toisesta kupongista löytyikin voitto. Summa tosin oli järkyttävän suuri 11 euroa josta meni jo muutama euro seuraavan viikon lottoihin. No tulipahan tienattua edes muutama euro takaisinpäin vaihteeksi, vaikka ei niillä voitoilla mitä meikä saa pääse edes omilleen ton lottoamisen suhteen, mutta onhan se viikottain kiva leikitellä ajatuksella että miten sitä maailmaansa muuttaisi jos se päävoitto pätkähtäisi kouraan. Unelmoida siis saa, totta siitä tuskin koskaan tulee.

Tän flunssan ehdoton miinus on ollut se että mulla on taas päivärytmit kääntyny kun yöllä ei ole saanut tukkoisuuden takia nukuttua ja sit on tullut vedettyä unta palloon päivällä. Sen seurauksena seuraavana yönä ei ole saanut senkään vertaa unta. No jos sekin korjaantuisi ensi viikolla. Rasittaa kyllä ajatus koko ensi viikosta, mutta ei kai sitä ole vaihtoehtoja ja toiseksi niitä periodeja ei ole enää jäljellä kuin muutama ja sitten se on ohi. Tosin olisi toivottavaa että niistä olisi enemmän hyötyä kuin mitä viime viikosta oli. Tosin viimeksi siellä ei ollut paikalla yhtään mun omahoitajista niin et olis päässyt keskustelemaan. Minkäs sille mahtaa että on lomia ja sairastumisia. Sen ne on nyt kuitenkin tajunneet että mä en halua keskustella nalletädin kanssa, mikä on pieni ihme sinänsä. Ehkä se auttoi asiaa kun heivasin sen ulos hoitokokouksesta ilmoittaen että joko se lähtee tai mä en keskustele yhtään mistään mitään. Ja yllättäen ne suostu siihen, se hoko oli sitten kahdestaan lääkärin kanssa, sitä vastaan mulla ei ollut mitään. Yllättävää kyllä mä opin hiljalleen sanomaan oman mielipiteeni ja pitämään siitä kiinni. Hyvä niin.

kestolinkki Jätä kommentti

Identitentti ja sen puute

maaliskuu 30, 2008 at 1:11 am (Häröilyä sinne ja tänne, Masennus, Syömishäiriö)

Oli terapiassa puhetta tästä häröilystä ja oikeastaan siitä miten mä annan sen vaikuttaa elämääni, miten mä en osaa päästää irti siitä sairaan roolista. Niin en mä osaakkaan, mitä mä sitten olisin jos mä en olis sairas? Sitä mä olen ollut syntymästäni saakka tavalla tai toisella. Viallinen kapistus. Silti kaikilla tuntuu olevan kovasti uskoa siihen että mä voin parantua ja tehdä elämälläni jotain. Ikävää vain että mulla ei ole sitä uskoa siihen.  Mä osaan olla vain sairas.

Mut sitä mä en kyllä usko että mä kaivan näitä häröilyjä esiin ja että mä tahallisesti jauhan samoja asioita vähän erimuodossa. Jos asia niin on niin silloin se ei mun vinkkelistä ole käsitelty loppuun, silloin siinä on vielä jotain työstettävää. Omasta mielestäni mä kyllä yritän päästä eteenpäin mutta mä luulen et jos olis mahdollista niin mä tarttisin vähän toisenlaista apua kuin mitä mä nyt saan. Tosin sen toisenlaisen avun saaminen tarkoittaisi toiselle mantereelle lentämistä ja isoa tukkoa rahaa joten sen voi unohtaa. Eli toimeen on tultava sillä mitä on. Se tarkoittaa sitä että pitäisi löytää hoitavien tahojen kanssa yhteisymmärrys siitä missä on vika ja mitä pitäisi vielä korjata, sillä se muutos mikä mun pitäisi tehdä on mulle täysi hyppy pimeään kuiluun ja siinä on kaksi ongelmaa, a) se pelottaa ihan sairaasti ja b) mä en edes tiedä miten se tulisi tehdä. Mä luulen että sen onnistumiseksi mun olis hyvä nähdä mun terppaa pari kertaa viikossa, mutta sekin on ihan mahdotonta. Budjettia ei ole ja nyt taistellaan siitä että sitä näksi edes kolme kertaa kuussa.

Tässä maassa on paraneminen tehty vaikeaksi. Hyvää hoitoa saa jos on rahaa ja jos ei ole niin sairaana saat pysyä niin kauan kuin elät tai satut itse itsesi parantamaan. Huomaa että mulla ei ole kovin suuri usko mt-toimistoihin ja niiden vaihtuvaan väkeen.  Mä haluan että mua hoitaa ihmiset joihin mä luotan ja jotka on pysyviä, joille ei tartvitse joka kuukausi selittää alusta että tälläistä on elämä ollut ensimmäiset kakskyt vuotta ja sitä seuraavat vuodet ovat olleet tälläisiä. Jos sairastaisi syöpää niin lääkkeitten hinnasta ei keskusteltaisi jos tiedettäisiin niitten auttavan, mutta terapia joka on jo näyttänyt että se auttaa, siitä kyllä keskustellaan ja sanotaan että sori et ole enää oikeutettu siihen. Olisi vissiin ollut parempi sairastua siihen syöpään,  samalla tavalla tässä on elämästä taisteltu mutta syövän kanssa olisi ollut yhteiskunnan hyväksyntä sairastumiselle ja ennen kaikkea sille että sitä sairautta hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun voittaisi lotossa. Ei raha onnelliseksi tee mutta elämää se helpottaisi tällä hetkellä huomattavasti ja kyllä se siinä sivussa toisi hitusen onnellisuuttakin.

kestolinkki Jätä kommentti

Kun kaikki menee metsään

maaliskuu 24, 2008 at 11:45 pm (Häröilyä sinne ja tänne, Masennus, Syömishäiriö)

Edellisestä päivityksestä onkin aikaa jonkin verran. Mielialat on vaan heilahdelleet niin paljon, että ei ole jaksanut tänne kirjoitella mitään.

Harmittaa että asiat ei mene eteenpäin. Raha on edelleen suurin ongelmien tuottaja ja se näkyy jokapäiväisessä elämässä. Kaikesta pitää tinkiä ja nyt kun kuntoutustukikin on ollut poikki on kaupassa saanut käydä maksusitoomusten kanssa. Alentavaa.

Syömishäiriö on voinut paremmin kuin hyvin. Tuli luettua uudelleen kirja Syömishäiriön salainen kieli ja sen seurauksena syntyi kuva joka kuvaa sitä kielteistä mieltä mikä mussa on. Se puoli minua ei tykännyt ajatuksesta että joutui paljastetuksi ja sen seurauksena ruokaa on mennyt viimeisen viikon ajan kurkusta alas ainakin tuplasti ja varmaan enemmänkin kuin mitä olisi tarvinnut. Eli ahminta on ollut täydessä käynnissä.  Ahdistaa ja tuntuu pahalta. Pitäisi pitää ruokapäiväkirjaa terapeutille, mutta mä en pysty. Yksinkertaisesti hävettää liikaa se ruokamäärä minkä on syönyt.

Olisi kivaa jos elämä olisi joskus vähän yksinkertaisempaa, mutta  luulen  että ei siitä sellaista  tule missään vaiheessa.

Ja kaiken huipuksi luulen että olen menettänyt yhden orastavan ystävyyssuhteen tunkemalla taas vaihteeksi liian lähelle. Koska mä opin pitämään välimatkaa ihmisiin, ei ne halua tunkea mun lähettyville. Pitäisi oppia tulemaan toimeen itsekseen, niin ei loukkaisi ketään, mitä mä viimeksi haluan ja ei satuttaisi itseäänkään siinä prosessissa. Tyydy siihen mitä sulla on, äläkä tavoittele ihmeitä taivaalta…sen jos jonkun pitäisi olla mun motto.  Ja jos mä en sitä itse tajua niin ihmiset pistäkää mut paikoilleni takaisin.

kestolinkki Jätä kommentti

Hoidosta…

lokakuu 1, 2007 at 11:48 am (Häröilyä sinne ja tänne, Masennus)

Nyt se on sitten sanottu ääneen, hoitoryhmän mielestä mä en ole edistynyt toivotulla tavalla tämän periodihoidon aikana. Että silleen, se että mä olen kokenut hyötyneeni siitä ja menneeni eteenpäin ei paina vaakakupissa lainkaan. Että se siitä uloskirjoituskokouksesta tänään.

Siis oikeasti ottaa päähän niin lujaa. Sitä parhaansa yrittää ja setvii ja ratkoo näitä paskoja asioita joita on tapahtunut ja joiden keskellä elää ja sitten tullaan sanomaan että sori, meidän mielestä et ole edistynyt. Sitten jos olet erimieltä ja kerrot että onhan tämä ja tämä muuttunut ja että oletteko ottaneet huomioon että tässä matkalla on tapahtunut sitä ja tätä niin  saa kuulla että nyt sinä taas puolustelet itseäsi, huomaatko. No mitäköhän sitä pitäisi sitten tehdä jos on erimieltä. Vaieta, olla hiljaa ja nyökyttää päätään että kyllähän te oikeassa olette ja minä tyhmä potilas tässä taas omiani suustani päästelen. Tekisi mieli juuri nyt lopettaa tähän koko periodihoito, hittoako mä siellä jonkun paikkaa vien jos en kerran eteenpäin mene niiden mielestä. Suututtaa.

Se perhetapaaminenkin viime torstaina. Joo, en tiedä miten paljon siitä sitten oikeasti oli hyötyä ja paljonko haittaa. Itselle jäi sellainen olo siitä että päästiinpä nyt yhdessä kauhistelemaan sitä kuinka Virpukka ei pysty pitämään itsestään huolta ja kertaakaan ei mainittu sitä että on asioita jotka on oikeasti muuttuneet ja menneet eteenpäin tänä aikana. Ai anteeksi mutta kun hoitoryhmän mielestä niinhän ei ole. No nyt ei ole sitten äidinkään mielestä.

Tiedän ettei yhteen lauseeseen saisi tarttua näin mutta kun se niin selkeästi kumoaa kaiken sen mitä olen muuten puhunut. Toimintaterapeutti juuri kävi arviointikaaviota kanssani läpi, jonka teen siellä joka viikko, ja tuumasi että onhan täällä suuriakin hyppyjä eteenpäin, mutta ehkä ne eivät sitten ole merkityksellisiä koska minä olen se joka ne arvioi. Omahoitaja H:lta kysyin syksyn alussa että mitä hänen mielestään on mennyt eteenpäin ja kyllä sieltäkin tuli vastauksia jotka eivät valitettavasti jääneet mieleen, mutta nyt tuli sellainen olo että nekään eivät pidä oikeasti paikkaansa. Ilmankos sitä että haluan lähteä opiskelemaan kyseenalaistetaan niin kovasti, kun en kerran mene eteenpäin niin eihän minusta voi olla sellaiseen.

Selvä nyt pitää vissiin ruveta sitten taas korostamaan sitä pärjäävän puolen olemassa oloa. Olen vissiin puhunut liikaa siitä puolesta itsessäni joka ei pärjää koska pystyn sen piilottamaan niin hyvin että sitä ei välttämättä edes hoitohenkilökunta huomaa. No nyt sitä on siis tuotu liikaa julki ja on taas ruvettava tuomaan esiin sitä toista puolta. Tämä on se mitä inhoan tässä hoidossa olossa, mieti sitä mitä sanot, miten sanot, koska sanot ja ennen kaikkea kenelle sanot. Terapeutti H ja hoitaja H ovat olleet sellaisia että niille pystyy puhumaan aika vaivatta niin kuin asiat ovat miettimättä sitä että mitenköhän tämä taas tulkitaan, muiden kanssa homma ei tunnu niin pelaavan.

No mutta se on selvä että tänne kotiin ei ketään tule muuta kuin kuolleen ruumiini yli ja siinä vaiheessa sillä ei enää ole väliä. Mitä hoitoon tulee niin kai se on vaan taas ruvettava miettimään uusiksi sitä mitä sanoo ja missä ja ennen kaikkea mitä kuvittelen saavani tuolta periodihoidolta sinä loppuaikana kun sitä on mahdollisuus saada vai olisiko se syytä lopettaa tammikuussa kun asiaa taas mietitään.

No onpahan ainakin terapeutin kanssa puhuttavaa kun sinne eksyy ensi torstaina.

kestolinkki 3 kommenttia

Sitä sun tätä

syyskuu 29, 2007 at 2:34 pm (Häröilyä sinne ja tänne)

Periodiviikon loppu alkaa häämöttämään, jesh en siellä jaksaisi enempää ollakkaan. On ahdistellut ihan tautisesti sen jälkeen kun oli torstaina se himputin perhetapaaminen. No onhan se kiva että äitikin saatetaan asiantasalle mutta se mikä ei ole kiva on että siellä ruvetaankin puhumaan sellaisista tulevaisuuden suunnitelmista mitä niillä on mun varalle ilman että mulla on niistä edes jonkinlaista tietoa. Kaiken lisäksi suunnitelmat eivät olleet sellaiset että niihin edes haluaisin suostua. Joten jäi todella ahdistunut olo koko tapaamisesta joka on jatkunut useamman päivän.

Näistä suunnitelmista, ne on ihan eri suunnalla kuin mun omat tavoitteet jotka on että parjäisin aika lailla ilman mitään osastoja ja että terapiakin lopetettaisiin viimeistään puolen vuoden sisällä tuon periodihoidon lopettamisesta, no näiden mukaan pääsisin vielä vahditumpaan olotilaan kun joku tulisi tänne kotiin vahtiin miten elämä täällä sujuu. Sanon jo suoraan että siitä ei tule mitään, sen jälkeen tämä ei ole enää mulle koti ja ja viihtyminen tulee olemaan nolla joka tarkoittaa sitä että vietän aikaa kahvilla ulkona kun en halua olla täällä. Koti on koti ja sellaisena se tulee saada säilyttää.  En tiedä tuli vaan sellainen olo kaiken lisäksi että tästä hoidosta ei ole ollut mitään hyötyä ja että olen mennyt niidne mielestä enemmänkin taakse päin kuin eteen päin kun en pärjää ilman päivittäistä vahtimista. Yksi syy miksi haluan niin kovasti lähteä täältä pois on juuri se että pääsisi aloittamaan jossain puhtaalta pöydältä ja se toivottavasti tulee onnistumaan opintojen kautta. Toivottavasti se onnistuu.

kestolinkki Jätä kommentti

Ja se on menoa taas…

syyskuu 23, 2007 at 9:47 pm (Koulu, Masennus)

Huomenna alkaa taas vaihteeksi periodiviikko osastolla. Stressaa jo valmiiksi se ketä siellä on ensi viikolla hoitajina. Ahdistaa ajatus siitä että pitää luovia sen mukaan ketä siellä on paikalla, tai no siis sen yhden ihmisen mukaan. Se määrää aika pitkälle sen olenko itse paikalla osastolla vai en. Mietin sitäkin että mitä järkeä mun on olla siellä osastolla jos se on tälläistä että niinä kertoina kun nalletäti on vuorossa meikä pakenee kotiin tietokoneelle. Tietokoneessa ei ole mitään vikaa eikä sinänsä kotona käymisessäkään mutta välillä kuitenkin saattaisi haluta olla siellä osastolla ihan rauhassa ja vaikka levätä, ei se kuitenkaan niin helppoa ole olla siellä hoidossa aina.

Niin ihmiset kuvittelee että kun menee osastolle niin siellä ei tehdä mitään, mutta itseasiassa välillä nuo viikot ovat kovinkin rasittavia. Ne saattavat olla hyvinkin intensiivisiä viikkoja hoidollisesti ja sen viikon aikana saatetaan käydä paljonkin asiaa läpi. Toisaalta hyvä ja sen pitäisi edistää asioita, toisaalta sitä tulee kotiin sieltä välillä aivan puhki poikki henkisesti ja samaan aikaan pitäisi jaksaa normaaleja asioita kuten käydä koulua.

Niin siitä tulee varmasti taas palautetta että noita lintsauspäiviä on tullut vähän liikaa, mutta toisaalta kun on ollut keskellä masennuskautta taas ja lääkkeillä saatiin tämä naisellisuuspuolikin toimimaan niin oikeasti ei ole ollut energiaa enää panostaa kouluun. Toisaalta kouluun pitäisi panostaa jos haluaa päästä eteenpäin, siinä onkin sitten dilemma jonka ratkaisuun en ole vielä löytänyt ratkaisua. Olisihan se kiva jaksaa käydä kunnolla sitä koulua mutta tämä siinä rinnalla sairastaminen ja hoidossa oleminen vievät kyllä välillä aika leijonan osan siitä energiasta mikä on käytössä. Asioita ei tietty helpota tämä kuplaelämä mitä tulee harrastettua jossa realiteeteilla ei ole niin väliä. Toisaalta pitäisi muistaa se että jos haluaa päästä lähtemään täältä pois ja todella opiskelemaan sitä alaa mitä haluaa niin tuo lukio on pakko saada alta pois, siitä ei pääse mihinkään. Luututkijaksi ei tulla ilman ylioppilaslakkia ja se on vain karu totuus.

Totuuksiin on siis tässä viime aikoina tullut törmättyä, vielä kun saisi elämän sujumaan niiden keskellä edes jotenkin siedettävästi, siinä sitä on tällä tallaajalle haastetta. No huominen haaste on selviytyä aamulla ensin osastolle ja sitten sieltä biologian tunnille, niin että jos sitä vain koittaisi ottaa yksi haaste kerrallaan.

kestolinkki 2 kommenttia

Bones fanitusta

syyskuu 22, 2007 at 3:11 pm (Bones, Häröilyä sinne ja tänne)

Jenkkiläisella Boenes fanilla menee just nyt hyvin. Kolmen päivän päästä alkaa kolmas esityskausi ja kakkos kausikin ilmestyi jo dvd:llä, toista se on täällä pohjoisessa. En ole yhtään katkera maikkarille ja sen ohjelmistopolitiikalle, kun vihdoin saatiin vuoden odotuksen jälkeen kakkoskausi täällä telkkariin aivan älyttömään esitysaikaan niin ekö ne pirut menneet ja katkaiseet kauden esittämisen kymmenenteen jaksoon ja selittäneet kuinka se on kesäsarja ja jää tauolle, mietítyttää vaan että koskahan täällä sitten nähdään se muutaman päivän päästä alkava kolmoskausi. No luojalle kiitos dvd:stä ja siitä että niitä myyvät ihmiset iskevät niihin tekstit suomeksikin samaan aikaan ruotsin ja norjan kanssa. Eli nyt sitten odottelemme ensi kuun loppua ja sitä onnellista päivää että se kolahtaa postiluukusta katsottavaksi. Niin että kiitos vain maikkari taidan jatkossakin katsella haluamani dvdltä ja haudata teidän kanvan jonnekkin syvimpään koloon, ainakin se on kadonnut jo kanavavalikosta.

Ensi viikolla sitten alkaa nettissä metsästys kolmoskausden uusista jaksoista ja sitä saa tälläinen pohjolan asukki elää vain toivossa että jakson ilmestymistä nettiin ei tarvitse odotella kovin kauaa. Konstit on monet kun on hyvän sarjan fani ja sitä esittävä suomalainen televisiokanava ihan jostain mitä en viitsi tässä sanoa.

Muuten elämä tässä kulkee kai jotain latua. Pään sisällä tapahtuu mutta mitä niin se on välillä itsellekkin vähän epäselvää, mutta ei kai sen niin selvää tarvitse aina ollakkaan, paitsi kun on hoidossa. Siellä pitäisi osata jäsennellä asioita ja muuttua niitten oivallusten mukana. Puhuminen ja jäsentely onnistuu aivan loistavasti, mutta se muuttuminen onkin sitten toinen juttu. Se että se puhuminen sujuu on välillä aika huono juttu, osaa puhua itsellenikin kuinka asiat on sitä ja tätä mutta se todellinen muutos jää väliin kun saan hämättyä kielellisillä koukeroilla itseni ja hoitohenkilökunnan. Muutosta pitäisi kuitenkin tapahtua että saisi oman elämän itselleen eikä vain kuvittelisi elävänsä sitä kuten nyt vähän käy aika usein itseasiassa. Saadappa ostaa uusi pää ja elämä.

kestolinkki Jätä kommentti

Oma koti…

syyskuu 11, 2007 at 7:38 pm (Koulu, Masennus)

Kotona toista päivää. Jee. Tai no miten sen nyt ottaa. Hermoja kyseltiin taas eilen kun tilille olisi pitänyt ilmestyä rahaa mutta sitä ei sitten siellä ollutkaan. Koska paikka josta asiaa olisi voinut tiedustella vastaa puheluihin vain 9-10 välillä aamuisin ei asiasta edes voinut soittaa ja kysellä kuin vasta tänään. No tulipahan herättyä ajoissa ja asiakin selvisi tosin ei ihan toivotulla tavalla.

Hermostuttaa nämä raha-asiat. Kun ne ei ole kunnossa niin mikään ei ole kunnossa ja varsinkin nyt kun käytännössä olen kaksi viikkoa ilman käteistä, saan kyllä jonkun maksulapun minkä kanssa mennä kauppaan että saa ruokaa mutta kun nyt olisi pitänyt saada noi kissatkin eläinlääkäriin vihdoin ja muutenkin olisi ollut vähän syytä sumplia millä rahalla maksaa mitäkin kun olisi yksi kirjalaskukin odottamassa ja siitäkään ei ole tietoa koska se mun tilaama video tulee filmifriikkiin jolloin siihenkin tarttee rahaa. Ahdistavaa.

En tiedä miten tätä elämää saisi järjestykseen, huomenna pitäisi mennä taas kouluun, tänään sinne itseni sain revittyä, mutta ajatus huomisesta väsyttää jo valmiiksi enkä tiedä mitä teksin. Oikeasti teksi mieli jäädä kotiin mutta se ei kyllä ole mahdollista, siellä on pakko olla huomenna aamusta skarppina. Tosin kaikki läksyt on tekemättä ja torstaiksi pitäisi tehdä enkun tiivistelmä. Mistä saisi energiaa siihen että jaksaisi mennä sinne kouluun kun sitten kuitenkin haluan opiskella ja olen kiinnostunut niistä aineista. Energia vain puuttuu sen toteuttamiseen. Se vain että jos huomenna jään kotiin niin en varmaan ole torstainakaan sitten koulussa ja toiseksi osasto viikon takia jäi jo valmiiksi aika paljon tunteja väliin ja kahden viikon päästä on toinen osasto viikko jolloin jää taas tunteja pois. Itku tätä elämää, ei huvita sitten yhtään.

kestolinkki 2 kommenttia

Next page »